No niin, minä en ole koskaan järjestänyt mitään arpajaisia, en vuosipäivinä, enkä laskurin (joka lopetti toimintansa jo aikoja sitten) lukemien perusteella. Niin järjestänpä nyt maaliskuun puolenvälin kilpailun.

Elikkä, olen tehnyt yhden työn, jonka olen kuvannut neljässä eri työvaiheesa, (neljäs kuva on valmiista työstä). Laitan ma,ti,ke ja to aamulla kuvan tänne ja saatte arvuutella mikä siitä on tulossa.

Arvon joka päivä kyseisen päivän kuvasta yhden pikku palkinnon, kaikkien komentoijien kesken. Se joka arvaa ensimmäisenä oikean vastauksen saa sitten pääpalkinnon.

Vaikka oikea vastaus tulisi jo ensimmäisenä päivänä, niin kilpailu jatkuu loppuun asti, enkä paljasta oikeaa vastausta, kun vasta perjantai aamulla.

Koska tämä on neule-elukka blogi, niin palkinnotkin on tietenkin neule-eläimiä.

Kevään kiireiden vuoksi en ehdi tehdä uusia elukoita, joten palkinnot ovat niitä mitä löytyy hyllyjeni kätköistä. Laitan niistä kuvan ja siitä saa kukin valita haluamansa.

Kysykää, jos tämä minun sepustus oli hepreaa.

Olen ensi viikon iltavuorossa, joten kaikki kuvat ja arvonnan voittajat laitan aamupäivisin tänne.

Huomisiin!